ja vähän kastikkeesta
Meillä päätyvät sitkeät ruispalat joko uuniin korpuiksi tai kuten kuvassa , paistinpannulle suikaleina valkosipulivoihin. Molemmissa versioissa tulee sitkeästä rapeaa - oiva ratkaisu kaikille niille, joilla ei ole hevosta eikä edes hevosen hampaita.
Leivän pehmeä versio on tämä englantilaisen kolmioleivän itähelsinkiläisserkku - neliöleivät. Paahtoleipää, keitettyjä munia
ja majoneesia, ripaus suolaa.
Ominaismakunsa ne saavat vihanneskrassista,
joka myös sopii erinomaisesti salaatin seuraan varsinkin sellaisen jossa keitettyjä kananmunia.
Äitini lapsuuden kodissa syötiin paljon voileipiä kun taas sysmäläisen isäni pöydässä oli ollut oikeaa ruokaa - siis perunoita ja kastiketta eikä hän voinut ollenkaan ymmärtää tätä voileipien syöntiä, joten niitä syötiin lähes salaa.
Nyt kun saan syödä mitä huvittaa päädyn usein voileipiin, salaattiin tai soppaan- kastikkeita meillä ei ole oikeastaan koskaan eli kastikkeettoman elämän on poika saanut äidin perintonä
paitsi onhan pastakastikekin kastike.
Isänsä 10-lapsisessa irlantilaisperheessä sen sijaan kasvettiin kastikkeiden voimalla- sunnuntaina oli paistia
ja loppuviikosta perunaa ja pelkkää kastiketta.
Kun tätä oikein enempi ajattelen . . . olenkohan jättänyt lapseni jostain ikiaikaisesta, ihmiseksi kasvun peruspilarista paitsi ?
Varmasti kastikkeettakin kasvattaa mainioita lapsia. Olen varma siitä :) Minunkin lapsuuden kodissani tosin syötiin paljon kastikkeita ja perunaa. Nykyään teemme harvoin kastikkeita...en edes muista milloin täällä olisi viimeksi ollut kunnon lihakastiketta. No, minä ne lihaa edes syö, muttei ole kastikettakaan näkynyt. Rupesi kovasti tekemään mieli juuri tuollaisia valkosipulisia tummia leipiä, viimeksi sain sellaisia ihania Riikassa. Ehkä osaisin itsekin tehdä yhtä hyviä.
VastaaPoistaMä oon tota kastikejuttua miettiny paljonkin...
VastaaPoistaSe on niin semmonen sukupolvijuttu. Kaikki mun tuntemat yli 60-vuotiaat miehet on sellasia että niiden mielestä kunnon ruokaa on vaan perunat ja kastike. Mun yks setä on sellanen että se vaatii ruskeeta kastiketta kaiken ruuan kanssa, siis ihan kaiken, oli sitten kasvispihvejä, kaalikääryleitä ihan mitä tahansa niin aina pitää olla ruskeeta kastiketta sen kanssa.
Mä oon sitä miettiny että ne rupeaa nuo ruskeakastikemiehet olemaan sukupuuttoon kuoleva laji...
Mun yks lempiruoka on mun äidin tekemä läskisoossi (en syö niitä läskejä enkä lihoja, kastiketta vaan) ja porkkanalaatikko tai makea makaronilaatikko. Se on niin hyvää!
Hei! Onnea uudelle blogille :)
VastaaPoistaOletko kasvattanut krassin itse? En ole itse kauheasti krassia maistellut, näyttää kyllä hyvältä. Tekisi mieli laittaa jotain ikkunalaudalle kasvamaan...
ps. Se virkatun mattosi alku näytti kivalta. Täytyy itsekin taas joskus lähitulevaisuudessa ryhtyä siihen puuhaan.
Vesikrassi on ihanaa ja myös herneenversot maistuvat ja tuntuvat kivoilta sämpylän tai voikkarin välissä! Eräs kolumnisti luonnehti elämän tärkeitä asioita toteamalla, että onni on sitä ettei aina tarvitse itse tehdä voileipiään.
VastaaPoistaSooseista... Jos mummi ja vaari tulevat kylään on pakko tarjota perunaa ja kastiketta (mielellään ruskeaa tai punaviini) edes jossain muodossa jossain kohdassa tarjoilua. (Vaarin mielestä ruoka ei ole ruokaa ellei se sisällä perunaa ja kastiketta.) Uskon kastikkeiden suosion kärsineen rasvakammotrendistä. Nyt kun fAtkins rulettaa ja rasva ja kerma kuuluvat taas sallitulle ruoka-ainelistalle on kastike ikään kuin tehnyt come backin, ainakin minusta tuntuu siltä. Valkoviinikastike (jonka myös kuivasta siideristä voi tehdä) on niin ihanaa! Kokeilepa tätä siis: 3dl valkkaria tai sidukkaa, 1 kasvisliemikuuto, pari rkl hunajaa ja pikkupurkki smetanaa. Toimii loistavasti kanakastikkeena.
Hei Kirjailijatar,
VastaaPoistaOlet oikeassa - kyllä ilman kastikkeita kasvaa ja voi hyvin - paremminkin. Nuo leipäsuikaleet ovat tosi helppoja.Voita ja valkosipulia pannuun ja sitten vain laitetaan suikaloidet ruisleivät sekaan ja annetaan paistua hetken.Näitähän myydään muovitölkissä valmiinakin - noin 2 euroa pieni purkki !
Hei Hilja,
Kastikkeet ovat tosiaan sukupolvijuttu ja olen itsekin nähnyt ruskeaa kastiketta kaadettavan kaalikääryleiden päälle.Elämme ihan eri ajassa kuin vanhempamme ja pastakastikkeet ovat enemmän ne meidän juttumme. Muistan miten pienenä lähdettiin joskus sunnuntaina syömään ihan ulkomaanlaiseen ravintolaan ihmeellistä ulkomaan ruokaa - hawaijin leike esim eli pihvin päällä ananasviipale - ihan ihme oli ja nyt on sushikin monelle arkiruokaa..
Hei Virkattu lintu,
Kiitos !
Vihanneskrassin siemeniä myydään kaikkialla missä muitakin siemeniä ja ovat tosi kivanmakuisia - eivät yhtään kitkeriä, mutta jännän erimakuisia. Jos on kasvattanut rairuohoa niin nämäkin onnistuvat - sama periaate. Suosittelen kokeilua.
Tämä matto ei tadaa jäädä ainoaksi - niin virkistävää puuhaa se on..
Hei Flicka,
Krassi ja herneenversot kuuluvat samaan kategoriaan - herkullista kotioloissa kasvatettua. Tultuani aikoinaan koulusta mentiin usein parhaan kaverin luo ja äitinsä kotona ja saatiin voileipiä ja kaakaota, mutta leivillä lauantaimakkaraa ja äidin sormenjäljet, mulla on tämä jäänyt erityisesti mieleen - oman äidin sormenjälket ovat täysin ookoo, muttei naapurin vaikka miten kiva muuten.Kastikkeita on erinomaisiakin eikä pastakaan ole mitään ilman kastiketta - tuo ohjeesi kuulostaa herkulliselta - kiitos vinkistä !
Ihanan herkullisia kuvia!
VastaaPoistaNyt tekee mieli aamupalaa.
Voisipa vatsaltaan edes tosiaan salaa
syödä ruisleipää... ! =)
Sitä makua on ikävä.
(tyhmä vatsa minulla!)
Oi, poikasi on saanut rikkaan kasvatuksen.
Aikuisena hänkin voi valita,
kokkaako minkä perinteen mukaan.
Älä siis ole ollenkaan huolissasi, Melita-pieni. =)
Kiitos Una !
VastaaPoistaPoika on tällä hetkellä Englannissa lihotettavana paikallisella perinneruoalla ja kastikkeitakin varmasti luvassa.Niin se just on - aikuisena sitä valitsee omat perinteensä ja osa siitä siirtyy eteenpäinkin.
Tämä uusi blogi on muuten ihan eri ajassa kuin entinen - olen tosi iloinen että kuvasi on tuossa sivupalkissa kohdassa " lukijat " Vanhempia tekstejäkään en ole ikinä onnistunut saamaan toimimaan 2005 aloittamassani Taikalampun alla- blogissa :(